EI ENÄÄ YHTÄÄN KADONNUTTA NUORTA

Työn ja koulutuksen ulkopuolelle jääneitä 20-24 vuotiaita nuoria on tällä hetkellä 12 prosenttia ikäluokasta. Puhutaan yli 30 000 nuoresta ihmisestä. Laajemmassa ikäryhmätarkastelussa 15-29 vuotiaita syrjäytyneitä nuoria on jopa 60 000.

 

Luvut ovat edelleen surkeita, vaikka onneksi Suomen parantunut työllisyys viimeisen kolmen vuoden aikana on parantanut tilannetta. Nuorisotyöttömyys on laskenut merkittävästi erityisesti viimeisen vuoden aikana. Kolmessa vuodessa syrjäytyneiden nuorten määrä on vähentynyt noin 10 000.

 

Työllisyyden parantuminen ei ole ainoa syy parantuneelle kehitykselle. Huomiota on pikkuhiljaa alettu kiinnittää entistä enemmän ihmisen varhaisiin vuosiin: päiväkotiin, neuvoloihin ja kouluihin. Vaikka kuinka puhumme perheen merkityksestä nuoren kasvussa, kaikilla ei todellakaan ole perhettä tukena – sekin meidän on tunnustettava.

 

Huomiota on kiinnitetty, mutta onko viimeisen päälle tarrattu kiinni nuoriin ennen kuin kuilu on lopullisesti lähestynyt? Mielestäni ei. Olen haastatellut esimerkiksi luokanopettajia ja monella heistä on todella ahdistunut ja voimaton olo. Halu auttaa on kova, mutta kädet eivät riitä. Nyt kun on saatu Suomen taloutta vihdoin kuntoon, on aika panostaa kouluihin.

 

Luokanopettajat sanovat, että erityiskouluja ja -luokkia on ajettu alas. Tavoite on sinänsä ollut hyvä, että erityisoppilaita on pyritty sijoittamaan ns. yleisen opetuksen piiriin. Myös vanhemmat tykkäävät, että heidän lapsensa integroidaan näin normaaliin yhteiskuntaan, siihen maailmaan, jonne lapset muutenkin menevät aikanaan.

 

Varhaisen syrjäytymisen estämiseksi tehdään monitasoista työtä. Tukiopetusta saavat oppilaat, joilla on joskus vähän vaikeuksia oppia. Tehostettua tukea tarvitseville lapsille tehdään jo kokonaisvaltaisempi suunnitelma. Erityistä tukea tarvitseville lapsille tehdään jo varsin henkilökohtainen opetussuunnitelma.

 

Kuulostaa hyvältä suunnitelmalta, mutta todellisuus tökkii! Ongelma on se, että erityislapset tulevat yleisopetukseen, jossa on luokanopettaja, jolla ei ole erityisopettajan koulutusta. Erityislapset voivat siirtyä luokkaan, jossa saattaa olla 30 oppilasta ja tavallinen luokanopettaja! Minne ovat kadonneet erityispettajien resurssit?

 

Kun puhutaan niin kuin asia on, usein tässä tilanteessa erityisopetusta tarvitsevat lapset voivat saada koko koululuokan sekaisin. Varsinaisten erityislasten lisäksi luokassa voi olla useita varsin levotonta lasta, sellaisia jotka ei olla diagnostisoitu erityistä tukea tarvitseviksi lapsiksi. Opettaja tuntee riittämättömyyttä joka päivä.

 

Mitä voisimme tehdä? Lyhyt vastaus on se, että koulussa pitäisi olla paljon enemmän aikuisia ja luokkakokojen pitää olla pienempiä. Lisää psykologeja, kuraattoreita, erityisopettajia ja koulunkäynninohjaajia. Näin pystyisimme tekemään paljon enemmän ennaltaehkäisevää työtä. Kyllä, se vaatii rahaa. Mutta joka ikäluokan 6000 syrjäytynyttä nuorta on yhteiskunnalle paljon kalliimpaa.

 

Harri Jaskari

Kansanedustaja, KOK

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu