Arkadianmäen heikkoja signaaleja

LIIKE NYT LIIKUTTAA

Harvoin on niin paljon tullut yhdestä asiasta julkisuutta, kuin Liike Nyt liikkeestä. Siitä on täysi syy onnitella Liikettä. Kaikki jotka kehuvat tai morkkaavat tätä uutta muodostelmaa, saavat taas lisää puhetta Liikkeen ympärille. Niin teen nyt minäkin.

 

Minusta Liikettä ei pidä aliarvioida tai kritisoida mitenkään. Sen sijaan pitää katsoa peiliin. Tehdäänkö asioita tarpeeksi hyvin? Onko oma agendamme kadonnut kompromissien syövereihin? Onko saavutuksista pystytty pitämään tarpeeksi meteliä?

 

Tällä hallituskaudella on mielestäni saatu paljon enemmän aikaiseksi kuin aiemmin. Suuressa linjassa olemme pystyneet, tosi hitaasti, kääntämään valtiontaloutta tasapainon suuntaan. Tämä on saatu aikaiseksi myös ikävien leikkausten avulla. Erityisesti itseäni harmittaa tottakai leikkaukset koulutukseen ja tutkimukseen.

 

Kansalaisten verotus ei ole noussut. Tosin alennukset ovat olleet hyvin marginaalisia, koska toisella puolella valtiontalous edelleen sakkaa. Samanaikaisesti itse olisin halunnut enemmän riskinottoa verotuksen osalta. Uskon että yrittäjyyteen kannustava verotus olisi tuonut vielä paremman tuloksen.

 

Työpaikkoja on tullut 100000 lisää Suomeen. Tämä on valitettavasti tuudittanut meidät siihen tilanteeseen, että tälläkään hallituskoalitiolla emme ole uskaltaneet koskea työelämän rakenteisiin, esimerkiksi siihen kuuluisaan työpaikkokohtaiseen sopimiseen ja yleissitovuuden purkuun. Tämä on ehkä ollut suurin pettymykseni.

 

Pystyisikö Liike Nyt tekemään nämä oleelliset muutokset! Tähän ei pysty kukaan puolue ilman yli 50% kannatusta tai että löytää sellaisen koalition, joka uskaltaa tehdä muutokset. Seuraavien vaalien suuri kysymys onkin, mennäänkö edes oikeaan suuntaan. Valitettavasti jos SDP pääsee hallituspuolueeksi, edessä näyttää olevan U-käännös. Verotus nousee, kannustavuus katoaa.

 

Mutta Liike Nyt voi kuitenkin kasvaa merkittäväksi ja analyyttiseksi protestipuolueeksi. Tämä edellyttää siltä vuoden ajan jatkuvasti jotain yllättävää ennen eduskuntavaaleja. Yllätyksiä voisivat olla vaikka kerran kuukaudessa uusien nimien nousu Liikkeen kannattajaksi tai/ja tasaisesti tehtävät raikkaat ehdotukset yhteiskunnan uudistamiseksi. Vanhojen puolueiden on siis aika ryhdistäytyä.

 

Harri Jaskari

Kansanedustaja (kok.)

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit ()

Käyttäjän JaaniKp kuva
Jaani Kääpä

Työpaikkoja ei valitettavasti ole tullut tuota sataatuhatta. Iso osa hallituksen työllistävistä toimista ovat olleet vain tilastojen rukkausta. Jos joku tekee pari tuntia viikossa töitä on hänet merkattu työllistetyksi vaikka oikeasti on työtön. Näin silmänlumeella luodaan Keskustaa, Kokoomusta ja Sinisiä hyvänä pitävä tilasto ja voitte paukutella henkseleitä samaan aikaan kun työttömiä ja köyhiä pistetään tiukemmalle.

Onnittelut ansaitsemattomasta palkankorotuksesta.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset