Arkadianmäen heikkoja signaaleja

IDEOLOGINEN VEROTAISTO KIIHTYY

Vaalit lähenevät ja kärjessä ovat Kokoomus ja SDP lähes rintarinnan. En tiedä, millä perusteella ihmiset tekevät valintansa. Toivoisin kuitenkin, että valita perustuu asiakysymyksiin. Otan nyt vertailun esimerkiksi huikeasta erosta veropolitiikassa. Millaisen verovaltion te Suomesta haluatte?

Tällä viikolla SDP julkaisi 10 kohdan uudistusohjelman eriarvoisuuden vähentämiseksi. Hyviä asioita sinänsä, mutta minua kiinnosti myös ohjelman kustannukset ja mistä rahat otetaan. Hintalapuksi SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne arvioi noin 850 miljoonaa euroa.

SDP:n päätelmissä ei uhrattu sanaakaan vaikka julkisen sektorin tehokkuuden lisäämiseksi tai byrokratialoukkujen purkamiseksi. Listalla oli pääomatuloveron korottaminen, yrittäjävähennyksen poistaminen, listaamattomien yritysten verotuksen kiristäminen ja solidaarisuusveron vakinaistaminen.

Mitähän näistä veroväitteistä ajattelee yritysten kannattavuushaasteessa sinnittelevä yrittäjä? Kannattaako työllistää, koska rosvoksi porukat minut kuitenkin leimaavat - ainakin veropakolaiseksi. Vai voisimmeko me ajatella yhteiskunnassa aivan toisella tavalla? Onko yrittäjyys arvo vain juhlapuheissa? 

Leikkauslistojen sijasta SDP:n pitäisi miettiä, miksi päätöksiä on joskus tehty. Yrittäjävähennys tehtiin sen takia, koska haluttiin tasata osakeyhtiöiden ja muiden yhtiömuotojen välinen veroero. Listaamattomien yritysten verokohtelu haluttiin tehdä sen takia, että yrityksiin voisi kerätä omaa pääomaa pahan päivän varalle - eikä heti tarvitsisi irtisanoa henkilöstöä. SDP:n veroratkaisut vetäisivät maton Suomen tulevaisuuden alta.

Toinen ajankohtainen verokeskustelu on kansalaisaloite perintö- ja lahjaveron poistamiseksi. SDP:n Timo Harakka kiirehti heti antamaan SDP:n kannan asiaan. Perintö- ja lahjavero on Harakan mukaan  markkinatalouden paras vero. Se on oikeudenmukainen ja taloutta tehostava. Pelikenttää on Harakan mielestä syytä tasata. He eivät halua sääty-yhteiskuntaa.

SDP:n kanta perintö- ja lahveroon ei lohduta paljon sellaista senioria, joka on koko elämänsä maksanut asuntoa ja haluaa jättää jotain jälkipolville. Miksi perintö- ja lahjaveroa ei voisi poistaa ja korvata sitä luovutusvoittoverolla? Ei siis vain luovuta jostain verotuksen muodosta, vaan korvataan se verolla, joka maksetaan siinä vaiheessa, kun omaisuus realisoidaan. Silloin veron pystyy myös maksamaan. Tämä on Ruotsin malli.

Perintö- ja lahjavero liittyy myös yrittäjyyteen. Yritysten jatkuvuuden näkökulmasta perintö- ja lahjaveron maksaminen ovat suoraan pois yrityksen toiminnasta. Perintöveron maksamiseen kuluvalla rahalla voisi joko investoida yrityksen kehittämiseen tai lisätyövoiman palkkaamiseen. Molemmat olisivat omiaan pyörittämään talouden pyöriä.

Harri Jaskari

Kansanedustaja, (kok.)

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (5 kommenttia)

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi

Traagista tarinaa, joka ei ota jälleen huomioon sukupolvenvaihdoshuojennusta perintöverossa - tilanne ei ole ollenkaan niin vaikea nykyään. Perintöveroon liittyvissä perusteluissa ja myös kansalaisaloitteessa tuodaan jatkuvasti esille sukupolvenvaihdoksen ongelmallisuutta ja massiivisia perintöveroja, joiden vuoksi yritykset tai maatilat eivät voi jatkaa toimintaansa. Perusteena tuo on toki väkevä ja poistoa tukeva karuine mielikuvineen, mutta todellisuudessa tilanne ei ole lainkaan niin ongelmallinen kuin halutaan ymmärtää.

Lauri Finer verotuksen asiantuntijana on tutkinut näitä ja kirjoitti asiasta Veropolitiikka-blogissaan:

"Suomen perintö- ja lahjaverotuksen kummajainen, varsinainen perintöverokusetus, on niin kutsuttu sukupolvenvaihdoshuojennus. Huojennus perustuu kahteen tekijään. Perinnöstä noin 60 prosenttia vapautetaan verosta. Lisäksi perinnön arvo määritetään yleensä normaalia alemmaksi."

"Nimellisesti huojennuksella on tarkoitus vahvistaa taloutta helpottamalla yritysten- ja maatilojen sukupolvenvaihdoksia. Käytännössä huojennuksella on vain vähän tekemistä tavoitteensa kanssa. Se on varakkaiden yksityishenkilöiden verosuunnittelun työkalu, jolla puhkotaan vaivatta perintöveropohja rikki."

"Tämä kävi ilmi selvästi viime vuonna, kun Sipilän hallitus esitti sukupolvenvaihdoshuojennuksen laajentamista alaikäisten lasten saamiin perintöihin. Valtiovarainministeriö selvitti lakimuutoksen valmistelun yhteydessä sen vaikutuksia. Tulokset olivat pysäyttäviä:

”Huojennuksen tuoma etu on varsin mittava. Maatilavarallisuuden luovutuksissa efektiivinen [tosiasiallinen] saajakohtainen veroprosentti oli keskimäärin 1,6 prosenttia ja muun yritysvarallisuuden luovutuksissa keskimäärin 3,5 prosenttia.”

Ei muuten ole kovin kummoinen veroprosentti ja näille saa vielä vuosien maksuajan - maksimi oli aiemmin sukupolvenvaihdoksessa viisi vuotta, mutta hallitus korotti sen kymmeneen vuoteen 2017. Nuo prosentit eivät missään nimessä ole sukupolvenvaihdosta kaatavia tai estäviä - ja ne ovat siis VM:n laskelmia eivätkä Finerin omia.

Sipilän hallitushan veti alkutaipaleellaan pois lakimuutosesityksen tähän liittyen, sillä samalla arvioitavaksi olisi tullut myös tämä säännös ja se olisi saatettu tulkita perustuslain vastaiseksi. Käytännössä nykytilanteessa siis annetaan huojennuksia, jotka voitaisiin tulkita tasa-arvon kannalta perustuslain vastaiseksi.

Mitä tulee listaamattomien yrityksien verokohteluun, niin hallitus itse teetti laajan yritysveroselvityksen, josta Sipilä ei nähtävästi saanut haluamiaan tuloksia. Kaikenmaailman dosentit päätyivät ehdotuksiin, joka ei sovi Sipilän omistajien etua ajavaan politiikkaan, vaikka niillä voitaisiin edistää kasvua ja työllisyyttä.

Työryhmä näki nimittäin yhtenä merkittävänä ongelmana listaamattomien yritysten osinkoverotuksen, sen vaikutuksista todettiin selvityksessä mm seuraavaa:

"Luonnollisten henkilöiden listaamattomista yhtiöistä saatujen osinkojen verojärjestelmän on sen sijaan arvioitu sisältävän useita vääränlaisia kannustimia investointien, tuottavuuden ja talouskasvun kannalta."

"On kuitenkin havaittu, että listaamattomista yhtiöistä saatujen osinkojen verojärjestelmällä on yrityksen investointi-, rahoitus- ja voitonjakopäätöksiä vääristävä vaikutuksia, erityisesti järjestelmään liittyvän liian korkean tuottoprosentin takia. Epäneutraalisuutensa vuoksi listaamattomista yhtiöistä saatujen osinkojen verotus heikentää pääoman kohdentumista tuottavimpiin kohteisiinsa taloudessa. Osinkoverotus saattaa myös ohjata yrityksiä investoimaan varoja vähäriskisiin ja bruttotuottomielessä vähemmän tuottaviin investointeihin korkeampiriskisten, mutta enemmän tuottavien investointien kustannuksella. Tällä tavoin osinkoverotus voi heikentää terveen ja liiketoimintalähtöisen riskinoton kannustimia listaamattomissa yhtiöissä ja latistaa investointien tuottoprofiilia taloudessa."

Yritysverotyöryhmä siis ehdotti tämän muuttamista ja hyvin perustein. Teitä ei jälleen kiinnostanut kuunnella asiantuntijoita - edes itse asettamanne työryhmän.

Kokoomus ja hallitus on epäonnistunut finanssipolitiikan tavoitteissaan on todennut sekä VTV että talouspolitiikan arviointineuvosto. Julkiset menot kasvavat edelleen ja rakenteellisia uudistuksia ei ole saatu aikaan. Nyt sitten vaalien lähestyessä suhdannepöly- ja jakovarapuheet alkavat muuttua rahojen jaoksi - ei toki kohdistuen tähän hallituskauteen vaan ensi... Otettaisiin seuraavalta hallitukselta verokertymää pois, verokertymää jota tarvitaan teidän epäonnistuttua julkisten menojen osalta.

Käyttäjän sepposimonen2 kuva
Seppo Simonen

Perintöveron puolustajilta puuttuu tämän eniten vihatun veron merkitys ihmiselämän moraalisessa oikeuden mukaisuudessa, 75 % kansasta vastustaa veroa.
Suoraan on nyt nähtävissä minkä puolen on valinnut elämälleen sosialismin holhouksen vai liberaalisen yksilön vapauden vastuineen.

Toivottavasti eduskuntakäsittelyssä myönteinen perintöveron poisto saa 75 % kannatuksen, nyt on hyvä aika muuttaa kun talous on palaamassa tolalleen.
Hyvä valmis malli löytyy Ruotsista ja Norjasta.

Käyttäjän Granu kuva
Arto Granlund

Seppo Simonen voisi nyt tuoda esille näkemyksensä millä tuo vajaa miljardin verotulo valtiolle katettaisiin vai leikataanko edelleen vähäosaisten palveluista ja lisätään eriarvoistumista, kuten Sipilän hallitus on tällä vaalikaudella tehnyt. Jaskarilta sitä on turha kysyä, vastausta kun ei tule.

Käyttäjän lkkiiski kuva
Lauri Kiiski

Granlund voisi ottaa oppia esim. Ruotsista. Perintöveron poistaminen ei ainakaan missään muotoa vaikuttanut talouteen negatiivisesti - ei sen kummemmin julkiseen talouteen, kuin ei myöskän yksityisen talouden puolelle.

Itse asiassa Ruotsin kansantalous taisi aivan ilmiselvästi hyötyä kateusveron poistamisesta.

Käyttäjän sepposimonen2 kuva
Seppo Simonen

Arto Granlundilla on hyvä olla, itseasiassa tämä pohjoismainen sosialidemokraattinen yhteiskuntamalli Suomessa on sosialidemokraatin eldorado jopa maallinen taivas.

Suomessa toteutetaan yhteiskuntamallia jossa verotuksella tasataan hyvinvointia kaikille ihmisille kun vain on Suomi niemeen kirinyt, progjektiivinen verotus on piste i päälle.
Valtio ja kunnat vastaavat hyvinvoinnistamme. Kansa on veroikeen kuihduttama ja vihainen.
Arto Granlund kysyy kun perintö ja lahjavero poistuu mistä leikataan vastaava summa. Lauri Kiiski edellä totesi toimeliaisuus perheyrituksissä aktivoituu ja perheyrittäjät työllistävät ja sijoittavat yrityksiinsä jonka jatkuvuus on turvattu, tämä tuo vertuloja valtiolle korvaten perintöveron.

Eriarvoituminen on sanana aikamoinen fraasi hallitseeko sen merkitystä oikein kukaan esim. naapuri ajaa Mersulla ja minä Skoodalla, naapuri asuu hulppeassa omakotitalossa minä kaksiossa, naapuri menee praka kaulassa ja salkku kainalossa yhdeksään töihin minä olen vetänyt haalari niskaan jo seisemältä mutta rikkaalla naapurillani useita kroonisia elintasosairauksia mutta minua ei ole sairaudet runnelleet.
Eriarvoistunut yhteiskunta toimii sosialiliberalismin vapauden lähteenä yksilön vastatessa itse itsestään.

Toimituksen poiminnat