Arkadianmäen heikkoja signaaleja

TTT JA KANSALLISNÄYTTÄMÖN STATUS

Tampereen seudulla on viime päivinä kohistu oikein kunnolla työryhmän esityksestä, jossa Tampereen Työväen Teatterin valtionapua suunnitellaan leikattavaksi. Tähän mennessä TTT:n korkeampi rahoitusprosentti on perusteltu valtakunnallisella merkittävyydellä. Sama on koskenut Svenska Teaternia.

Kansallisen näyttämön status ja siksi korkeampi rahoitusprosentti on Kansallisteatterilla ja Kansallisoopperalla. Nyt esittävän taiteen ja museoiden valtionrahoituksen uudistamisryhmä ehdottaa Sveska Teaternin nostamista kansallisnäyttämöksi. Samoja perusteita ei löydetty TTT:n osalta.

Tänä vuonna muistellaan vuoden 1918 tapahtumia ja olin itsekin toissapäivänä TTT:n Tytöt 1918 ennakkonäytännössä. Lauantaina olen puolestaan Tampereen Teatterin ensi-illassa ja teema koskee samalla tavalla vuoden 1918 tapahtumia Tampereella (1918 Teatteri taistelussa). Voin sanoa, että jo TTT:n esitys antoi taas uusia eväitä ymmärtää sitä, miksi Suomi leimahti liekkeihin sata vuotta sitten.

Nyt meillä pitää olla Tampereen seudulla ja Pirkanmaalla yhtenäisiä siten, että kaikki kansanedustajat lähtevät ajamaan TTT:n saamista kansallisen näyttämön kategoriaan. Uskoakseni TTT:llä on oma tärkeä rooli kansallisen eheytyksen näkökulmasta. Työväen näkökulma on ihan yhtä tärkeä kuin suomenruotsalaisuuden näkökulma – molempia kunnioittaen. Mikäli TTT saadaan tähän kategoriaan, samalla valtionosuusrahat lisääntyvät muille teattereille.

Mutta lobbauksessa tulee olla yhtenäinen. Ei auta se, että jotkut kellokkaat tekevät asiasta puoluepoliittista tai vaalipoliittista. Silloin olemme menettäneet jo suurimman osan voimastamme.

Harri Jaskari

Kansanedustaja, KOK

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

Teattereille annettavat valtionavut tulisi poistaa. Moiseen roskaan ei tule käyttää verotuloja.

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen

Jokaisessa meissä asuu pieni pekkarinen.

Mutta minua kiinnostaa, miten tarkalleen ottaen TTT:llä on tärkeä rooli kansallisen eheytymisen näkökulmasta? Miten "Viulunsoittaja katolla", "Billy Elliot" tai vaikka Mauno Pepponen Extended tukee kansallista eheytymistä?

Käyttäjän usjussi kuva
Heikki Karjalainen

Tampereella TTT niin kuin Helsingissä Svenska Teatern ovat kansallisia instituutioita.

TTT:a ei koeta minään poliittisena näyttämönä nimestään huolimatta. Sen ohjelmisto on erittäin korkealuokkaista, jota tullaan katsomaan läpi Suomen ja sitä tukevat kaikki läpi puoluekartan.

Vai onko vaan niin, että koko kortteli työväentaloineen, Lenin-museoinen ja Suomen itsenäisyyden luomispaikkana on närästyksen kohde helsinkiläisille ns. taidepiireille.

Jaakko Kuusiston vetämä työryhmä ei ole tutustunut koko asiaan perinpohjaisesti, vaan vetänyt johtopäätöksensä kuulematta teatterimaailman asiantuntijoita.

Toimituksen poiminnat