Arkadianmäen heikkoja signaaleja

Ryhtymisvapina on syy moniin ongelmiin

Viime viikko oli Suomessa harvinainen. 100-vuotisjuhlien kunniaksi lähes kaikki kehuivat omaa rakasta maatamme. Olemme nousseet Euroopan peräkylästä rikkaaksi länsimaaksi. Koulutuksessa olemme kärkisijoilla. Suomi on tasa-arvon mallimaa. Olemme yksi maailman vähiten eriarvoinen maailmankolkka. Suhtaudumme suopeasti maahanmuuttajiin. Tässähän oikein innostui!

Tunnelma muuttui heti ensimmäisenä juhlan jälkeisenä arkiaamuna. Opposio syytti, että eriarvoisuus Suomessa on kasvussa. Useimmat unohtivat sanoa, että jo taloustieteen perusteissa tiedetään, että talouskasvun lähtiessä liikkeelle kaikki eivät pääse rytmiin mukaan samanaikaisesti - siis eriarvoisuus lisääntyy. Parhaiten eriarvoisuusmittari on vihreällä silloin, kun on syvin lama päällä eli kaikilla menee huonosti.

Mietin kuinka paljon enemmän saisimme aikaan, mikäli olisimme ongelmien sijaan kiinnostuneet ratkaisuista ja näkisimme haasteiden sijaan mahdollisuuksia. Yksi mielenkiintoinen keskustelu on suomalaisten suhtautuminen esimerkiksi digitalisaatioon ja tekoälyyn. Useimmiten mietitään sitä, kuinka paljon Suomi menettää työpaikkoja uuden teknologian myötä. Vähemmän mietitään sitä, miten Suomi selviää voittajana muutoksista.

Ehkä meidän pitää alkaa puhua uusista mahdollisuuksista esimerkkien avulla? Osmo Soininvaaran twiitti viikko sitten oli mielestäni tästä oivallinen esimerkki. Osmo twiittasi: Montako työpaikkaa olisi Uudenkaupungin autotehtaalla, ellei siellä olisi robotteja korvaamassa ihmistyötä? Ei yhtäkään. Nyt autotehdas on kiihdyttänyt koviin lukuihin ja vauhdittanut koko maan vientiä. Samalla rekrytoidaan jatkuvasti uusia autonrakentajia Uuteenkaupunkiin.

Suomen työllisyyteen vaikuttaa paljon enemmän meidän kilpailuasema suhteessa muihin maihin kuin teknologiatrendit. Tayloristisen työn määrä vähenee, mutta kaikki muu tekeminen kasvaa (mm. palvelu- ja abstraktin ajattelun työ). Jos esimies pystyy antamaan sulle tarkat ohjeet, silloin automatisointi ei ole kaukana ja työpaikkasi vaarassa. Siksi ainoastaan perinteisesti ajattelevien ja ”ryhtymisvapinassa” olevien ihmisten on syytä olla huolissaan. Sama pätee vapinassa oleviin yrityksiin. 

Samassa ryhtymisvapinassa on koko suomalainen yhteiskunta. Yrityskohtainen sopiminen on hankalaa, koska pelätään työpaikkojen puolesta. Samalla kuitenkin alitajuisesti tiedetään, että jäykkyys tuhoaa työpaikat paljon varmemmin kuin heittäytyminen muutokseen. Koulutusjärjestelmämme tukee edelleen perinteistä tutkintolähtöisyyttä, vaikka tiedämme, että ihmisen on jatkuvasti oltava koulutuksessa, mikäli haluaa olla arvokkaimman työvoiman joukossa.

Julkisessa hallinnossa lähdetään edelleen hallintoalamaisajattelusta. Työtä, koulutusta ja ennen kaikkea työttömyyttä on erittäin vaikea yhteensovittaa. Modernit julkiset palvelut lähtevät kuitenkin asiakaslähtöisyydestä. Mitä jos julkisten palvelujen rakentaminen lähtisi ihmisen elämäntapahtumista (opiskelijan muutto, työttömyys, avioero, maahanmuutto ym) ja yritysten liiketoimintatapahtumista? Silloin voisimme luoda aidosti ennakointikykyisen yhteiskunnan. Lähtökohtana olisi hyvinvoiva ihminen. 

Harri Jaskari

Kansanedustaja, Kok.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (10 kommenttia)

Käyttäjän JanisPetrus kuva
Juha Hämäläinen

Tuota ryhtymisvapinaa kutsuttiin ennen krapulaksi?

Käyttäjän LeoMirala kuva
Leo Mirala

On hienoa että kokoomuskin juhlii tasavaltaa. Ennenvanhaan liike-elämä rakasti vain kuningas- ja keisarikuntia.

Mutta valtio ja sen lait eivät ole samoja kuin liike-elämän periaatteet. Kokoomuslaiset ehkä eivät ymmärrä että valtion tehtävä on suojella kaikkia myös meitä köyhiä. Rikkaiden omaisuuksien suojanahan on perustualaki ja armeija ja poliisi.

Oppositio ryhtyi heti juhlien jälkeen puhumaan meidän kansalaisten eriarvoisuudesta. Vaikka ns. taloustieteessä sanotaankin että "köyhät eivät pääse nousun aikana rytmiin mukaan".

Minulla ei ole mitään sitä vastaan että rikkaat rikastuu. Mutta Suomi-nimisessä valtiossa olisi hyvä meidän köyhien piru-parkojen kannalta että rikkaatkin maksaisivat valtion lakien mukaisesti hiukan veroja tähän maahan. Se auttaisi meitä köyhiä.

Harri Jaskarin loppulauseeseen on helppo yhtyä:
"Mitä jos julkisten palvelujen rakentaminen lähtisi ihmisen elämäntapahtumista (opiskelijan muutto, työttömyys, avioero, maahanmuutto ym) ja yritysten liiketoimintatapahtumista? Silloin voisimme luoda aidosti ennakointikykyisen yhteiskunnan. Lähtökohtana olisi hyvinvoiva ihminen."

Käyttäjän JanisPetrus kuva
Juha Hämäläinen

Aika tarinan sait johdatelluksi yhdestä hämistelevästä lauseesta. Toivottavasti helpotti.

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi

Näppärä toteamus: "Useimmat unohtivat sanoa, että jo taloustieteen perusteissa tiedetään, että talouskasvun lähtiessä liikkeelle kaikki eivät pääse rytmiin mukaan samanaikaisesti - siis eriarvoisuus lisääntyy."

Oppositio kuitenkin kritisoi hallituksen toimenpiteitä, jotka ovat leikanneet heikompiosaisilta ja toisaalta antaneet lisää hyväosaisille. Ei ole kysymys siitä, että olisi vain talouskasvun alkamisesta johtuva ilmiö.

Tähän kirjoitukseen voi peilata konkreettisia toimenpiteitä kuten työttömien aktivointimallia, joka kurjistaa asemaa entisestään. Eipä tainnut sekään keskustelu tätäkään kansanedustajaa kiinnostaa..

https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/237019-jarkyttava...

Käyttäjän pasianttila71 kuva
Pasi Anttila

Nimenomaan näin. Ja jos kokoomuksen Vartiaista on uskominen näistä työttömistä vain 40000 on varsinaisesti työttömiä jotka voivat työllistyä. Meillä on siis satojatuhansia työttömiä (perheiden kautta tämä koskee yli puoltamiljoonaa ihmistä)joilla ei juurikaan ole toiveita työllistyä ja näitä ihmisryhmiä hallitus haluaa vielä "aktivoida" tulojen laskulla ja uhkailuilla. Näissä perheissä asuu niitä lapsia joita sanotaan köyhien perheiden lapsiksi. Pitääkö Sipilän hallitus myös näistä lapsista huolta?

Ja jos pitää miten. Perustamalla työryhmän pohtimaan eriarvoistumista. Sipilä taannoin sanoi ettei tähän eriarvoistumisen pysäyttämiseen ole rahaa.

Edustaja Jaskari hallituksen edustajana. Miten hallitus pitää näistä köyhien lapsista huolta?

Käyttäjän LeoMirala kuva
Leo Mirala

Harri Jaskarihan kirjoitti selvästi:
"talouskasvun lähtiessä liikkeelle kaikki eivät pääse rytmiin mukaan samanaikaisesti - siis eriarvoisuus lisääntyy. Parhaiten eriarvoisuusmittari on vihreällä silloin, kun on syvin lama päällä eli kaikilla menee huonosti."

Eli nousukaudella köyhillä menee heikosti mutta sitten kun tulee laskukausi, tilanne paranee, rikkaatkin köyhtyvät yhdessä köyhien kanssa. Tämähän on kokoomuksen tasa-arvoa.

Käyttäjän jarmolauros kuva
Jarmo Lauros

Rikas länsimaa voisi maksaa velkansa. Rikas länsimaa voisi ainakin lopettaa jatkuvan velalla elämisen. Neljä miljardiako taas ensi vuonna tarvitsemme lainaa ja siitä huolimatta presidenttimme asunnottomien yötä ensi syksynä jälleen kunnioittaa.

Käyttäjän pasianttila71 kuva
Pasi Anttila

Miksi kaikkien pitäisi olla samaa mieltä, miksi kaikkien pitäisi ajatella asioita samasta tulokulmasta. Sehän on vallalla diktatuurimaissa.

Vai olisikohan niin että juuri nämä eriävät mielipiteet ja asioiden katsominen eri vinkkelistä on itseasiassa syy Suomalaisten nousuun. Toivotaan että se jatkuu ja värikkäitä mielipiteitä ja katsontakantoja läytyy myös tulevaisuudessa. Suomi ei ole mikään kokoomus jossa kaikki ovat kilpaa huutamassa ylistyssanoja johtajalleen.

Eräs toimistusjohtaja, taisi olla amerikkalainen sanoi että hän haluaa hallitukseen paljon erilaisia näkemyksiä edustavia ihmisiä, erilaisia ihmisiä, eri värisiä, eri sukupuolta. Koska vain näin syntyy jotain luovaa. Kaikki ei voi olla samaa mieltä.

Käyttäjän tepimast kuva
TEUVO MAST

Ja taas Harrilta silkkaa höpinää terv tepivaari

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

Onhan se hyvä että kokoomuskin on huomanut miten palkansaajien työllä ja verovaroilla on saatu aikaan 100v aikana.
Vielä kun huomaisivat sen että ne Jaskarinkin kertomat 600 000 työtöntä on työssä ollessaan osallistunut maan rakentamiseen ja verovaroillaan lisäämään sitä hyvinvointia.
Kannataisi kiinnittä huomio myös veteraanien lisäksi yli-80v vanhuksien asioihin nyt. Ilman heidän työpanosta sodan jälkeen ei hyvinvointivaltiota olisi syntynyt.
Eikä heidän niukissa oloissa kasvattamansa isoikäpolvi olisi jatkanut heidän työtään ja maksanut veroja sosiaaliturvaan ja palveluihin .
Sodan jälkeenhän ei hyvinointivaltio syntynyt nappia painamalla vaikka itsenäisyys säilyikin.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset