Katkeran kuplan riski

Tällä viikolla julkaistiin valtioneuvoston selvitys työn murroksesta. Pääpointtina raportissa on vahva työelämän muutos. Vuoteen 2020 mennessä läntisissä teollisuusmaissa menetetään 5 miljoonaa nykyistä työpaikkaa. Maailmanlaajuisesti tarvittaisiin 4 prosentin vuotuinen talouskasvu, jotta työttömyys pidettäisiin edes nykytasolla.

Suomessa on tutkimusten mukaan työttömien lisäksi noin 250 000 palkansaajan joukko, joille kasautuu yhä enemmän työhön liittyvää epävarmuutta. 80 000 miestä on jo nyt pysyvästi työelämän ulkopuolella, he eivät opiskele, eivät hae töitä, mutta eivät ole myöskään eläkkeellä. Karmeita lukuja.

Asioilla on kuitenkin myös toinen puoli. Työpaikkojen katoaminen ei ole sama asia kuin työn katoaminen. Maailman työjärjestö ILO on arvioinut, että maailmanlaajuisesti vuoteen 2030 mennessä tarvittaisiin 600 miljoonaa työpaikkaa lisää. Työt ovat kuitenkin erilaisia kuin nykyisin.

Perinteisesti ihmiset on jaettu työn osalta palkansaajiin, yrittäjiin, työttömiin ja opiskelijoihin. Uudessa maailmassa tämä kategoria on aidosti vanhentunut. Meillä on entistä enemmän opiskelija-työntekijöitä, eläkeläisfreelancereita, projektityöntekijöitä ja välitilassa olevia ihmisiä (välillä yrittäjä tai työtön, välillä palkansaaja). Yhä useammassa hommassa toimeentulo tulee useammista tulovirroista.

Nyt suuri kysymys onkin, minne uudet työpaikat syntyvät? Suomi kilpailee siinä avoimesti muiden maiden ja alueiden kanssa. Siksi Suomessa pitää aidosti herätä keskusteluun ja tekoihin siitä, millaisia ovat uudet työpaikat ja tukeeko yhteiskunta uusien työpaikkojen syntymistä? Valitettavasti vastaus on ei!

Mielestäni Suomi on edelleen keskittynyt vanhojen työpaikkojen säilyttämiseen. Tietyt ay-liikkeen pamput pitävät kiinni sarvin ja hampain hiipuvista työpaikoista. Yhä useammat pamput kuitenkin ymmärtävät, että tämä taistelu tullaan häviämään. Silti uudenlaisiin työn tekemisen tapoihin ja yrityskohtaisiin sopimuksiin uudesta työstä suhtaudutaan kielteisesti – koska oma työpaikka on vaarassa. Tämä estää uusien työpaikkojen syntymistä.

Toisaalta on tunnustettava, että kaikki suomalaiset eivät löydä sellaista työtä, josta syntyy riittävä elanto (esimerkiksi 80 000 kadonnutta miestä). Silloin tärkeäksi kysymykseksi tulee se, kokevatko nämä ihmiset olevansa myös yhteiskunnan rakentajia? Tekevätkö he merkityksellistä työtä? Ovatko he osallisia? Syrjäytyvätkö he pysyvästi ja alkavat elää omaa katkeraa kuplaansa?

Tällä hetkellä vastaus edellä oleviin kysymyksiin on pääosin aktiivisen/osallistavan yhteiskunnan näkökulmasta kielteinen ja siksi saatamme olla jo lähitulevaisuudessa suurissa ongelmissa. Negatiivisen osattomuuden seurauksia näkyy jo monissa maissa erilaisena radikalisoitumisena. Maailma on usein syttynyt tuleen vihaisten nuorten (miesten) seurauksena. Siksi suosittelen Suomessa lämpimästi avointa keskustelua myös työn ja sosiaaliturvan uudesta liitosta. Pelkkä pieni perustulokokeilu ei riitä edes alkupaloiksi.

Harri Jaskari

Kansanedustaja (kok.)

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu