Arkadianmäen heikkoja signaaleja

Rautalankaa hallintarekisteristä

Olen viime päivinä valitettavasti havainnut sen, että useat ihmiset eivät pysty kuuntelemaan toisiaan. Tarina on jo etukäteen valmiiksi kerrottu ja roistot on valittu. Vaikka millä rautalangalla asioita pyrkisi selvittämään, faktat valuvat pois kuin vesi hanhen selästä. Ja sitten halutaan tahallaan ymmärtää väärin ja syytetään jopa salailun tukemisesta. Uskomattoman aivopieruja ajatuksia. Mutta taistelu paremman tulevaisuuden puolesta jatkuu.

Yksi tällainen tunne- ja populismiasia on hallintarekisteri, josta nyt vielä kerran yritän kertoa rautalankaversion. Kun minä ostan Suomessa osakkeita, päätyvät ne yksilöllisesti erotetulle arvo-osuustilille, josta omaisuuteni kätevästi näkyy sekä itselle että muille. Kun myyn osakkeeni voitolla tai tappiolla, tiedot menevät suoraan verottajalle. Kaikki nämä näkyvät sitten veroilmoituksessani. Kätevää, eikö vain!

Suomi on ajanut tällaista avointa mallia kaikkiin EU-maihin. Mutta jopas himskattia, useat EU-maat haluavatkin (mm. Saksa ja Ranska) käyttää myös hallintarekisteriä. Tässä mallissa esimerkiksi pankki näkyy suoraan osapuolena, mutta ei sen takana olevat omistajat. Viranomaiset toki saavat tietoja varsinaisista omistajista. Tätä mallia perustellaan esimerkiksi sen edullisuuden takia.

Nyt EU on tehnyt asetuksen, jossa se haluaa lisätä eri arvopaperikeskusten välistä kilpailua. Esimerkiksi Suomessa palvelun hinta on kymmeniä prosentteja korkeampi kuin jossain kilpailijamaissa. Suuressa viisaudessaan ja Suomen lobbauksesta huolimatta EU:n asetus hyväksyi säilytysmuodoksi sekä hallintarekisterin että yksilöllisesti erotellun avoimen tilin.

Nyt Suomessa tapellaan siitä, miten asetusta voidaan Suomessa soveltaa. Syksyllä erittäin vahvasti oli esillä idea, että kaikilta suomalaisilta, sekä luonnollisilta että oikeushenkilöiltä, kielletään minkään muun kuin suoran arvo-osuustilin käyttö. Kuulostaa hyvältä, mutta onko se mahdollista? Voimmeko kieltää palvelujen ja pääomien vapaan liikkuvuuden EU-maiden väliltä, jotka ovat EU:n perusperiaatteita. Voimmeko kieltää koko asetuksen kilpailua lisäävän idean?

Viisautta haettiin ensi ministeriöistä ja professoreilta. Kun vastaukset eivät olleet mieluisia, Perussuomalaiset pyysivät tulkintaa suoraan Komissiolta.  Monisäikeinen vastaus tuli komission rahamarkkinaosastolta ja Perussuomalaiset kiikuttivat vastauksen kääntäjälle ja sanoivat, että tässähän on ”selvää tekstiä” - kielto vaan päälle ja heti. Osa mediasta on tarttunut käännöstoimiston tekstiin ja sanonut samaa.

Vastuullisina lainsäätäjinä me muut hallituspuolueet halusimme kuitenkin virkavastuulla toimivien johtavien virkamiesten näkemyksen komission Perussuomalaisille osoittamaan kirjeeseen. Sekä Valtiovarainministeriön että Oikeusministeriön virkamiesten tulkinta oli aivan toinen – täyskieltoon sisältyisi suuri sanktiouhka. Eräs toimittaja sanoin minulle puhelimessa sen jälkeen, että ovathan ministeriöt ennenkin erehtyneet.

Vastaavat kommentit itse asetuksesta olemme saaneet myös monelta rahoituksen professorilta ja oikeusoppineelta. Asetus on suoraan Suomea velvoittavaa oikeutta. Keskeistä on vapaus tarjota arvopaperikeskuspalveluja myös toisessa jäsenvaltiossa ja vapaus arvopapereiden liikkeelle laskuun missä tahansa toimiluvan saaneessa arvopaperikeskuksessa. Ketä tässä nyt sitten pitäisi uskoa? Komission tekstiä käännöstoimiston kääntämänä, painostavaa mediaa vai johtavia lainoppineita virkamiehiä ja professoreita, jotka tulkitsivat tekstin eri tavalla kuin Perussuomalaiset?

Nyt keskustelun pohjana olevassa hallituksen esityksessä noudatetaan yhtä jo aikaisemmin Suomeen saatua poikkeusääntöä. Voimme Suomessa kieltää ihmisiä ja organisaatioita käyttämästä muuta kuin yksilöllisen asiakaserottelun mallia – SIIS SUOMESSA. Suomen avoin ja hieno malli siis jatkuu Suomessa. Lisäksi päätimme, että jos yritys maksaa osinkoja ja lopullista omistajaa ei löydy, valtio perii 30 prosentin lähdeveron osingosta. Eipä pääse mahdolliset kieroilijat pakoon verokarhua ainakaan osingon osalta. Nämä pystyttiin päättämään kansallisesti.

Suuri kysymys on siinä, ulottuuko Suomen poikkeukset vaikkapa Saksan arvopaperikeskukseen? Taitaa olla vähän hyttysen ininää pohjoisesta. Aluksi poliittista painetta oli kovasti sen puolesta, että kaikkien suomalaisten tahojen, oli sitten kyseessä luonnollinen tai oikeushenkilö, olisi kiellettyä edes astua sellaisen arvopaperikeskuksen portaille, joissa vaihtoehtona on myös hallintarekisterin käyttö.

Sitten alkoi pikkaisen toinenkin näkökulma nostaa päätään. Otetaan konkreettinen esimerkki. Suomalainen paperiyhtiö rakentaa tehtaan Saksaan. Tämän kiellon perusteella tämä yhtiö ei saisi hankkia tehtaalle pääomaa Saksan arvopaperikeskuksen kautta. Nämä rahahanat olisivat kerta kaikkiaan kiellettyjä, koska Saksa on saastunut hallintarekisteröinnin osalta. Aivan järjetön tilanne.

Nyt tämä suomalaisia yritysten pääomahuoltoa koskeva katastrofi on ilmeisesti jotenkin saatu kaikkien poliittisten päättäjien kalloon. Seuraava keskustelun kohde ovat suomalaiset ihmiset. Voivatko he katsoa Saksan suuntaan ja sijoittaa saksalaisiin yhtiöihin Saksassa? Miten tulkitaan ne ihmiset, jotka ovat kaksoiskansalaisia? Miten on ne ulkomaalaiset ihmiset, jotka asuvat Suomessa?

Jos suomalaisilta ihmisiltä kriminalisoidaan kokonaan muun kuin suoran yksilöerotellut omistuksen käyttö, voiko ihminen tehdä rikoksen vahingossa? Otetaan toinen esimerkki. Suomalainen Yrjö Yrittäjä omistaa Yritys Oy:n Suomessa. Tämä yritys ostaa Ruotsista osakkuuden Svenska Ab:sta. Jos Svenska AB sijoittaa Ruotsin pörssissä oleviin osakkeisiin (Ruotsissa myös hallintarekisteröintimalli mahdollinen), onko suomalainen Yrjö Yrittäjä tehnyt rikoksen, vaikka ei ole tietänyt asiasta?

Samanaikaisesti on kehitetty EU:n tasoinen automaattinen tietojenvaihtosysteemi. Jos viranomaisilla on pienikin epäily, että joku henkilö pimittää omistuksiaan ja voittojaan, nimi ja tunnistetiedot heitetään tietojenvaihtokeskukseen. Täytyy olla aikamoinen roisto ja ammattilainen, että haluaa pimittää asioitaan EU-maiden sisällä. Uskon, että suurimmat roistot pitävät rahojaan jossain aivan muulla kuin Euroopassa, mutta saatan olla väärässäkin.

Asian veivaamista jatketaan ensi vuoden helmikuussa. Todennäköisesti Komissio tulee tiedustelemaan Suomen hallitukselta alkuvuodesta, miksi asetus ei ole edennyt? Jos se on edelleen eduskunnassa kesken, mahdolliset täytäntöönpanon laiminlyönnistä annetut sanktiomaksut ovat olleet tasolla 20-60 000 euroa päivässä.

Samoin arvopaperikeskuksen toimilupaa ei voi anoa, mikäli lainsäädäntömme ei ole asetuksen mukainen. Onko olemassa sellainen riski, että ensi vuoden jälkeen meillä ei ole Suomessa arvopaperikeskusta ollenkaan? Silloin loppuu arvopaperikeskuksen palvelu suomeksi esimerkiksi viranomaisille. Tai jos lähin arvopaperikeskus on Tallinnassa tai Tukholmassa, eihän heidän tarvitse noudattaa Suomen erikoislainsäädäntöä. Valitettavasti maailma ei ihan kokonaan vielä kulje Suomen pillin mukaan. Silti voimme toki yrittää näyttää maailmalle esimerkkiä – mutta vain Suomessa.

Harri Jaskari

Kansanedustaja, kok

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (13 kommenttia)

Käyttäjän kalevikamarainen kuva
Kalevi Kämäräinen

Taitaapa olla malliesimerkki päin helvettiä hoidetusta lainsäädäntöhankkeesta, jota on aiemmin esimerkiksi edistetty "ihan omasta päästä".
http://yle.fi/uutiset/3-8491310

Jaskarikin edistäisi paremmin asiaa lataamalla niitä relevantteja asiakirjoja pöytään toistenkin luettavaksi ja arvioitavaksi. Tällainen seliseliblogi ei ainakaan minua vakuuta.

Terveisin Kalevi Kämäräinen

Käyttäjän mattivtvirtanen kuva
Matti Virtanen

Henk. koht asia on ihan samantekevä mutta:

Tuo väkisintuputtaminen alkaa väkisinkinkin näyttämään siltä että kannattaisi viheltää peli poikki.

Verottaja ja virkavalta on käsittääkeseni tuoneet mielipiteensä julki ja se ei mairittele esitystä.

Lait ovat sitä varten että niitä noudatetaan ja huonot lait sitä varten että niitä muutetaan.

Käyttäjän JiriNieminen kuva
Jiri Nieminen

Sitten ihmetellään miksi EU-vastaisuus lisääntyy kun poliitikot säännönmukaisesti piiloutuvat EU:n taakse väittäen, että EU pakottaa tekemään sitä tai tätä.

Brittikonservatiivit olivat käyttäneet tätä taktiikkaa viimeiset vuosikymmenet aina kun halusivat tehdä epämiellyttäviä asioita potentiaalisten äänestäjiensä tahdon vastaisesti, ja nyt kansan enemmistö halusi eroon koko EU:sta.

Onko se myös Suomessa kokoomuksen tavoite vai pitäisikö ottaa vastuu tekemisistä ja jättää väitteet EU:n pakottavasta lainsäädännöstä vähemmälle? Vähän pelisilmää nyt!

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi

Asiakirjat pöytään mieluiten alkuperäisellä kielellä, niin voidaan tarkastella asiaa samojen tietojen pohjalta.

Edustatko muuten Harri Jaskari tässä samalla nyt koko Kokoomuksen sekä asiasta vastaavan Petteri Orpon kantaa vai pelkästään omaasi? Teillä on jännä tapa siinä, että näistä viestivät muut kuin hallituksen jäsenet eikä aina saa selvää millä mandaatilla.

Melkoinen hiljaisuus asiasta on vallinnut hallituksen asiasta vastaavan Orpon ja Keskustan ministerien taholta. Heidän olisi syytä ottaa kantaa pikaisesti. Toki jos tämä vahvistetaan olevan virallinen kanta, niin sekin lienee ok.

Käyttäjän jormanordlin kuva
Jorma Nordlin

"Olen viime päivinä valitettavasti havainnut sen, että useat ihmiset eivät pysty kuuntelemaan toisiaan. Tarina on jo etukäteen valmiiksi kerrottu ja roistot on valittu."

Juuri tähtähän se politiikan tekeminenkin on. Jaskarikin on itse varmasti niin toiminut.

Käyttäjän AnttiLatvala kuva
Antti Latvala

Jaskarin innokkuus on surkuhupaisaa.

Juha Hämäläinen

Taas olisi rikkalapiolle ja harjalle töitä. (Hämiö)

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi

Harri Jaskari,
ole ystävällinen ja selvennä asiaa vastaamalla kysymykseeni kommentissa 4 eli:

Edustatko muuten Harri Jaskari tässä samalla nyt koko Kokoomuksen sekä asiasta vastaavan Petteri Orpon kantaa vai pelkästään omaasi? Teillä on jännä tapa siinä, että näistä viestivät muut kuin hallituksen jäsenet eikä aina saa selvää millä mandaatilla.

Tällä on oleellinen merkitys liittyen kirjoitukseesi ja tilanteeseen.

Käyttäjän TimoKohvakka kuva
Timo Kohvakka

Sen verran pääsin jyvälle, että EU:ssa on onnistuttu lobbaamaan hallintarekisteri, joka häivyttää läpinäkyvyyden todellisesta omistajasta.

Toki sen seikan kritisoiminen on epäoleellista, sillä nyt meidän on "pakko" ottaa tämä järjestelmä käyttöön tai tulee musta joulu ja keripukki.

Jos perusteina päätöksenteolle ovat "pakkotilanteet" voimme lakata noudattamasta, ja olemme lakanneetkin, lakeja noin yleensäkin.

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi

Mielestäni voimme mennä EU-tuomioistuimeen tarvittaessa näkemyksemme kanssa. Itse haluaisin nähdä heidän tekevän päätöksen, jossa se määrää meidät tekemään valinnan huonomman avoimuuden suhteen. Varsinkin sen tapahtuessa samaan aikaan, kun EU pohtii tapoja vastustaa verovälttelyä yms yhtenä tavoitteistaan.

Joskus kannattaa ottaa riski puolustaakseen näkemyksiään ja nyt on aika sille mahdollisen uhkasakonkin uhalla.

Käyttäjän JuhaMerentie kuva
Juha Merentie

Kuten hyvin näistäkin kommenteista huomasit isket järkevää päätäsi suomalaisen ikityhmyyden mäntyyn. Kunnioitan toivotonta yritystäsi.

Käyttäjän Jukka-PekkaMuotio kuva
Jukka-Pekka Muotio

Tässä hallintarekisteriasiassa on kyllä viestintä epäonnistunut täydellisesti, eikä pidä vähätellä Stubbin aikaansaamaa vahinkoa. Ihmettelen, miksi kokoomuksen kokoinen puolue ei pysty ajamaan viestiään läpi, se olisi kaikkien piensijoittajienkin etu.

Ihmettelin myös omassa tekstissäni asiaa hieman eri kannalta tänään.

Käyttäjän markolilja kuva
Marko Lilja

"Lisäksi päätimme, että jos yritys maksaa osinkoja ja lopullista omistajaa ei löydy, valtio perii 30 prosentin lähdeveron osingosta. Eipä pääse mahdolliset kieroilijat pakoon verokarhua ainakaan osingon osalta. Nämä pystyttiin päättämään kansallisesti."

Huutonaurua tuolle. Eihän kotimaisten, laillista veroparatiisia hyödyntävien tahojen tarvitse pelätä verokarhua.

Isot omistajat Herlinit, Paasikivet yms. eivät maksa osingoista veroa. Ai miksi, koska EU. Heikot ovat perustelut tässäkin suhteessa (vrt. autontuojien alv-kohtelu VAIKKA EU). EU on argumenttina täyttä roskaa.

Ei säätiöitä, ay-liikettä tai pankkien rahastoja koske osinkoverot. Miksi pk-yrittäjät ja varsinkin yksityiset henkilöt maksavat sitten itsensä kipeäksi osinkoveroista.

Koska KOKOOMUS ja SDP päättivät maailmankaikkeuden epäoikeudenmukaisimman osinkoveron kataisen aikana.

Surkeasti tehtyä lainsäädäntöä erittäin surkeilta ministereiltä kataiselta ja urpilaiselta.

Olen Sarasvuon linjoilla ja todennäköisesti en tule enää koskaan äänestämään eduskuntavaaleissa. Niin heikkoa on edustajien ja lainsäädännön taso.

EDIT: Politiikot kuuntelevat lainsäädännössä aivan liikaa etujärjestöjä ja se näkyy kaikessa lainsäädännössä. Lisäeläkelainsäädäntö yms. on kaikki hierottu palvelemaan pankkien ja vakuutusyhtiöiden etuja maksimaalisesti, tavallinen sukankuluttaja ei näistä hyödy kulujen vuoksi.

Politiikkaan tarvittaisiin Trumpin asennetta. Miestä joka sanoo, että heittää Washingtonin lobbarit hevon kuuseen. Nämä kun eivät palvele tavallisen äänestäjän etuja.

Millä ihmeellä selität sen, että Herlinit eivät maksa SAMASTA TULOLÄHTEESTÄ ollenkaan veroa ja tavallinen pulliainen maksaa 32%.

http://www.arvopaperi.fi/kaikki_uutiset/vain-sina-...

Käyttäjän MattiKouri kuva
Matti Kouri

Hyvä Harri!

Voisit varmaankin vastata hallintarekisteriasian keskeiseen kysymykseen.

MIKSI OMISTAMINEN PITÄÄ PIILOTTAA?

Kun tämä on selvitetty, voi keskustelu jatkua.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset