Arkadianmäen heikkoja signaaleja

Paha pääoma

Sanalla pääoma on suomalaisille paha kaiku. Jollain kierolla tavalla ihminen on taatusti pääomansa saanut. Lähes kaikki haluavat omistaa jotain, mutta omistamista halutaan piilotella. Kenties pahin pääomalaji on osakepääoma. Varsinkin osakkeisiin sijoittajat ovat pääosin keinottelijoita.

Samalla kuitenkin unohdetaan, että pääoma pyörittää maailmaa ja pääoma työllistää. Ilman pääomia on vaikea aloittaa yritystoimintaa. Ilman pääomaa on vaikea kasvaa. Ilman pääomaa ei makseta palkkoja tai investoida uusimpiin työstökoneisiin. Ilman pääomia ei olla kilpailukykyisiä.

Tällä viikolla on taas todistettu, että pääomista on helpoin tapa ottaa veroja. Niiden takana ei monia mielestä ole ihmistä – ainakaan inhimillistä ihmistä. Suullisella kyselytunnilla SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindman vaati pääomatulon veroprosentin nostoa. Tämä tuotto kuulemma siirrettäisiin lapsiperheille. Todella halpaa populismia.

Kaikki me, jotka olemme yrittäjiä ja yrittäneet työllistää myös muita, tiedämme pääomien ja sen puutteen merkityksen. Tiedämme myös sen, että monet investoinnit ovat tarkkojen laskelmien tulosta. Siksi haluamme mahdollisimman vakaan toimintaympäristön yrityksillemme – myös verotuksen suhteen.

Vakaudesta ei anna kovin hyvää kuvaa esimerkiksi pääomatulojen veroprosenttien muutokset: vuonna 2011 28%, vuonna 2012-2013 30% alle 50 000 euroa ja 32% yli 50000 pääomatuloilla, vuonna 2014 samat prosentit, mutta raja muuttui 40 000 euroon. Vuonna 2015 muuttuivat taas sekä prosentit että eurot (30% alle 30 000 euroa ja 33% yli 30 000 euroa).

Aivan vastaavat tuuliviirimuutokset ovat kohdanneet osinkojen verotusta, olkoon sitten kysymys pörssiyhtiöistä tai henkilöyhtiöistä. Esimerkiksi pörssiyhtiöiden osinkojen veroaste on viidessä vuodessa noussut 19,6 prosentista 28,1 prosenttiin. Karmeata on, että osinkoihin liittyy edelleen kahdenkertainen verotus: voittoa verotetaan sekä yhtiön että omistajan tasolla. Kokonaisveroaste saattaa nousta yli 42 prosentin.

Perustin itse yrityksen vähän aikaa sitten. Väkisinkin tuli ensimmäisenä mieleen se, että jos tuloja tulee, miten kannattaisi sumplia siten, että laillisesti maksaa mahdollisimman vähän veroja. Tämä tuli mieleen ennen kuin yhtään euroa on yritykseen ansaittu. Eihän ajattelumalli pitäisi näin kulkea?

Väkisinkin tulee mieleen, pitäisikö koko verotus uusia ihan perusteellisesti – sellaiseksi että ihmiset ymmärtäisivät heti, paljonko veroa maksetaan. Nykyisen verotuksen rakenne ei tue yhtään Suomen kilpailukykyä, vaan johtaa kasvun ja työllisyyden kannalta täysin vääriin päätöksiin. Perusperiaate pitäisi olla laaja veropohja ja matalat verokannat.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (7 kommenttia)

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

On kahdenlaista pääomaa omaa ja vierastapääomaa, valtiontaloutemme on kauanaikaa toiminut enevässämäärin vieraallapääomalla.

Käyttäjän DanielMalinen kuva
Daniel Malinen

Pitkään tappiolla ollut yritys julistetaan konkurssiin ja sen jäämistö jaetaan velkojille. Miten olisi jos Suomen valtio liitettäisiin takaisin meitä paremmin pärjäävään Ruotsiin ja kansalaisten omaisuus ulosmitataan, ihan kaikki kuten vaatteet päältä?

Käyttäjän Leppis1949 kuva
Pauli Leppä-aho

Itsekin olen asiasta kirjoitellut parin vuosikymmenen verran, mutta milloin saamme järkeviä muutoksia veropolitiikkaamme, sillä jo nyt mm.Viroon on muuttanut 5000 yritystämme!

Veroparatiisit on seuraus pääomaverotuksen muututtua sosialisoinniksi!

”Vuoden 2013 fantastinen verouudistus” osakeyhtiöille ja piensäästäjille!
On unohtunut, että pääomaverotuksen piiriin joutuneet tulot ovat hyvin moninaisia. On inflaatiota, mikä ei ole lainkaan tuloa, vaan rahan arvon alenemista, mistä seuraa nimellishinnan muutos, eli meillä ns. ”myyntivoitto”! On osinkoja, joita on verotettu jo tuplasti jne. Lisäksi on paljastunut, että pääomanpalautus verotettaisiin jatkossa osinkona, eli käytännössä 50%. Yhtiöön ”lainatut” inflaation syöneet varat siis vielä käytännössä sosialisoitaisiin, jos ne palautetaan omistajilleen, mikäli hallitus ei muuta lakia.
Vaikuttaa siltä, että kaikki osapuolet kiittelevät hallituksen esitystä oikeudenmukaiseksi ja hyväksi uudistukseksi. Etenkin sosialistit olivat tyytyväisiä, kun saivat propagandansa mukaiset ”verottomat osingot” triplaketjuveron piiriin. Näin kaikin puolin epäonnistunut paketti hyväksyttiin asiaa vähääkään ymmärtävien toimesta riemunkiljahduksin.
Kiittelevätkö todella piensäästäjät ja myös ne osakeyhtiömuodon aikoinaan valinneet säästäjät, jotka ovat saaneet ansiotoiminnalleen käytännössä jo kolmannen verotusportaan sääntömuutosten loputtomassa ketjussa. Kaikilla näillä suurilla veronkiristyksillä (omien kuppauksella) turvataan piensäästäjien asema Välimeren kulttuurin maissa, joissa ei ole tapana noudattaa lakeja, eikä sopimuksia, jos ne eivät ole heille hyödyksi. Suomen verotuspolitiikka hävittää kupattavat pääomat ja sen myötä yrittäjyyden ja työn kilpailijamaihin. Tätä toimintaa tukee lisäksi vääriin tietoihin ja käsityksiin perustuva ympäristöpolitiikkamme, kuten ”ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos”.
Oikeaa politiikkaa olisi tietenkin osakesäästämisen ja yksityisen vuokra-asuntotarjonnan tukeminen, ryöstöverottamisen sijaan, mikä edellyttäisi porkkanoita. Tällöin pääomat jäisivät omaan maahan tuottamaan omille kansalisille hyvinvointia tehokkaimmalla mahdollisella tavalla ja turvaisivat työpaikkojen ja yritysten säilymisen kotimaassa.
Aiemmin Oy:stä sai omistaja nostaa sosialistien propagandan mukaan nimitetyt ns. verottomat osingot, siis yhteen kertaan verotetut voitot, kuten muutkin toimijat.
Sitten keksittiin vain Oy- muotoiselle yhtiölle ketjuvero, josta tulomuodosta riippuen, sai vähintään yhteen kertaan verotettuja voittoja nostaa lopulta 60 000€/vuosi, mikäli oli riittävä nettovarallisuus. Muuten kolmas ketjuvero maksettiin korkeana, jopa 50 % palkansaajan marginaaliverona. Voitothan voivat olla esimerkiksi jo vähintään kahteen kertaan verotettuja pörssiyhtiöiden osinkoja, tai inflaation aikaansaamia myyntivoittoja, eli ei lainkaan tuloja, joita ei aiemmin verotettu viiden vuoden omistusajan jälkeen ollenkaan.
Tästä osakeyhtiöitä poikkeuksellisesti kohdellusta verovainosta on aiheutunut se, että yhtiöille on jäänyt jo vähintäänkin pariin kertaan verotettuja voittoja kotiuttamatta yhtiön taseeseen. Nykyisellä hallituksen esityksellä niitä verotettaisiin kaikilta osin vielä kolmannen kerran ja tämä koskee vain listautumattomia osakeyhtiöitä. Monissa tapauksissa oikein laskettuna meillä on jo nykyiselläänkin yritys-ja pääomatulojen veroaste maailmanennätyksellinen yli 100 %!
Kysynkin mihin toimiin hallitus ryhtyy tämän vääryyden ja älyttömyyden poistamiseksi esityksestään? Lisäksi haluaisin kuulla asianomaisten etujärjestöjen ja oppositiojohtajien Timo Soini ja Juha Sipilä kannan asiassa.

Pauli Leppä-aho

Käyttäjän AOBrusi kuva
Antti Brusi

No joo. Sijoittaja tai näin kuvittelen asian olevan, kun vielä muutama vuosi sitten räpelsin pienimuotoista osto- ja myyntitoimintaa. Ostin jo markkinoilla olevia osakkeita. Ostamani osakkeet eivät olleet sijoituksia sanan varsinaisessa merkityksessä yrityksen kannalta.

Osakeanti on sitten toinen juttu. Silloin yritys todella hakee ulkopuolista pääomaa toimintansa kehittämiseen. Kaksi eri asiaa.

Sijoitusmarkkinat ovat aika raadolliset ja vetävät kaikenlaisia Gordon Keggoja sun muita Manconeja ja jos johonkin pitää puuttua niin näihin harmaalla tai jopa pimeällä puolella toimiviin jolppeihin.

Rehellisen yrittäjän kannalta on päivänselvä, että osinko ja pääomatulojen verotus pitää olla tasapainoista. 30%:n keskiarvoverotus lienee ihan kohdallaan ja siinä pitäisi pitäytyä, eikä tosiaan poukkoilla parin vuoden välein.

Yrittäjällä on vaihtoehtoja siitä miten mittaa työpanostaan omien elinkustannustensa kattamiseksi. Palkkana, pääomatuloina tai niiden yhdistelmänä. Ottaako avainhenkilöitä mukaan yrityksen toimintaan omistajan roolissa jne.

Ei pääoma paha ole, kunhan sitä ei revitä väkisin työntekijöiden selkänahasta. Yksikään konepaja tai laivatelakka, paperikone ei toimi pelkän talousosaston avulla. Eikä tule toimimaan....

Käyttäjän jheyno kuva
Jouko Heyno

Jaskari unohtaa, että pääoma ei työllistä. Kysyntä on ainoa, joka työlllistää.

Jaskari toistaa jo tutuksi tullutta valitusvirttä kahdenkertaisesta verotuksesta. Sellainen on olemassa vain valittajan mielikuvituksessa. Osakeyhtiön verot eivät ole osakkaiden veroja, mikä näkyy siinä, että maksamattomia osakeyhtiön veroja ei peritä osakkailta. Eikä lain mukaan tulekaan periä.

Jos kyse olisi "kahdenkertaisesta verotuksesta", olisi verotus paljon "monenkertaisempaa" - osakeyhtiön asiakas on jo maksanut verot rahoista, joila suorittaa maksunsa osakeyhtiölle, samoin Jaskari(kin) maksaa veroja kuluttaessaan rahat lähikaupassa, ja lähikaupan omistaja veroja voitostaan ja tulostaan - ja kulutuksestaan.... kierto jatkuu. Jokaisen omat verot ovat jokaisen omia veroja. Jos ei, Jaskari voinee osoittaa, kuka on se "ensimmäinen verovelvollinen", joka maksaa veronsa vain kerran, "esiverottamattomista" tuloistaan.

Jaskari(kaan) ei esitä YHTÄÄN järjellistä (tai edes järjetöntä) syytä sille, että eri tulonlähteiden tuloja verotetaan erikseen ja eri verokannalla. Kuitenkin ne kaikki ovat saman henkilön yksiä ja yhteisiä tuloja ja rahoja. Ja menevät saman henkilön yhteen ja yhteiseen kulutukseen.

Leimallista Kakon verovalitusperinteelle on myös, että Jaskari(kaan) ei uskalla esittää edes arviota, saati laskelmaa, siitä, mitä nykyinen tulonlähdejakoperusteinen verotus maksaa, verrattuna siihen, että kaikki hekilöverotus tapahtuisi yhtenä tulona, tulonlähteestä riippumatta ja ilman nykyistä vähennyssekoilua. Euromääräistä verotusta ei tarvitsisi kiristää senttiäkään. Säästöt olisivat huimat.

Käyttäjän Leppis1949 kuva
Pauli Leppä-aho

Jouko
Huomaan, että et ymmärrä talouden mekanismeja. Kenen saat Suomessa yrittämään, jos se tehdään byrokratialla ja ketjuverotuksella talouelliseti mahdottomaksi. Yrittäjät ja yritykset pääomineen siirtyvät suotuisempiin olosuhteisiin, kuten esim. Viroon, josta jo toimii 5000 suomalaista yritystä ja lisää karkaa!

Käyttäjän DanielMalinen kuva
Daniel Malinen

J Heyno ymmärtää aika hyvin talouden meka nismista, nimittäin kaikki lähtee kysynnystä. Kysyntää toki voidaan luoda mm markkinoimalla mutta kuten lPsillemme opetetaan on tälläinen keinotekoinen kysyntä jatkuvalle kehitykselle ja planeetallemme kestämätöntä. Lisäksi nykyyn on saatutodisteita että liika psykologinen manipulointi jatkuvasti on ihmisen mielelle epätervettä ja aihettaa mm stressiä.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset