Kirjaudu tai rekisteröidy Puheenvuoro-palveluun
Olin tällä viikolla Tom Palmerin jaNalle Wahlroosin debattikeskustelussa ”kapitalismin moraalista”. Aina välillätekee todella hyvää analysoida yhteiskuntiamme hiukan toisistakin näkökulmista.Yhtenä ajatuksena keskustelussa oli se, että ”vapaa yhteiskunta” saattaa kadotaEuroopasta lähivuosina. Nyt tehdään finanssikriisin takia niin paljonsääntelyä, että me hukutaan tulevaisuudessa byrokratiaan....
Kehyspäätöksissä eniten meteliä onensimmäisten päivien aikana aiheuttanut muutokset kilometrikorvaustenverokohtelussa. Nythän työajosta kilometrikorvauksia saa muistaakseni 45senttiä kilometriltä. Suunniteltu muutos merkitsisi, että yli 15 000 kilometriävuodessa työmatkaa ajavilla henkilöillä veroton kilometrikorvaus puolittuisiylimeneviltä kilometreistä.Tämä kyllä kuulostaa aika hullulta.Paljon...
Rujo ja raju runttaus. Kysymys on pakkoliitoshankkeista. Nyt keskitetään palvelut suuriin keskuksiin. Hallitus pitää kehyskuntia loisina. Tällaista oli politiikan retoriikka eilen. Aina joskus tule surulliseksi siitä, kuinka retoriikka loistaa ja sisältöä ei analysoi kukaan. Itse olen päättänyt tutkia ennen hutkimista. Tähän liittyykin teille pyyntö. Vaadin eilen ryhmäkokouksessa, että...
Johan nyt on markkinat. Arvoisa valtiovarainministeri Urpilainen haluaa taas, että työn veroja korotetaan ja että progressiota nostetaan jälleen. Nyt alkaa jo homma kyllästyttää. Eikö ihmisillä ole enää mitään tajua siitä, mistä työ syntyy. Valtiolle saadaan verotuloja siten, että saadaan tähän maahan työpaikkoja. Työpaikkoja saadaan vain sen kautta, että täällä halutaan tarjota ihmisille...
Parikymmentä vuotta sitten luotiin Suomeen ja pohjoismaihin maailman ensimmäinen matkapuhelinverkko. Tämä antoi mahdollisuuden näille yhteiskunnille kehittyä ensimmäisten joukossa tietoyhteiskunnaksi. Syntyi Nokian ja Ericssonin kaltaisia maailman johtavia yrityksiä. Syntyi uutta työtä ja hyvinvointia. Miksi emme nyt tekisi saman asian älyverkkojen osalta. Maailman energian ja sähkön kulutus...
Tänä aamuna YLE-vero sitten hyväksyttiin kaikissa eduskuntaryhmissä. Meidän ryhmän sisällä tämä aiheutti kuitenkin paljonkin keskustelua. Mielestäni olisi ollut hyvä tarkentaa muutamaa asiaa, vaikka kokonaisuutena onkin hyvä, että jokin ratkaisu vihdoin saatiin aikaan. YLE roikkui kuin hirttonarussa monta vuotta. Itse esitin ryhmän jäsenille seuraavia kysymyksiä (ja sain osittain vastauksia...
Suomessa on viime vuosina nähty ongelmien syitä muualla kuin omassa itsessämme. Monet pitävät kiinni vanhoista asemistaan ja rakenteistaan. Meidän pahimmat kilpailijamme eivät ole Ruotsi, Kiina tai paha markkinatalous, vaan meidän omat asenteemme ja siitä seuraavat jäykät rakenteet. Olin viime viikolla analysoimassa USA:n asenneilmastoa. Maassa on varmasta paljon haasteita...
Toinen suuri viikon keskustelu on ollut oma valtion budjettimme. Joka puolella pitää säästää, mutta säästetäänkö nyt taas pois myös tulevaisuutemme. Kuten yksi tutkija sanoi: poliisin tulevaisuus löytyy päiväkodeista ja hyvä eläkepolitiikka lähtee vauvoista. Suuri Suomen tulevaisuus löytyy kuitenkin koulutuksesta ja osaamisesta. Olen todella huolissani esimerkiksi Suomen Akatemia ja...
Euroopan ja maailman finanssimarkkinoiden epävarmuus alkaa nyt näkyä reaalitaloudessa. Tapiola, Nordea, Outokumpu ja Rautaruukki irtisanovat. Teollisuuden tilauskirjat ovat hiljenemässä. Tällä hetkellä lomautustilanteessa on 160 000 ihmistä. Kyllä alkavat työttömyysluvut nousta, mikäli lomautukset purkautuvat irtisanomisiksi. Nyt pitäisi tehdä suuri asenne- ja politiikan muutos...
ONKO INNOSTUNUT SUOMI VAIN HAAVEKUVA?mielipidekirjoitus Aamulehdessä 10.10.20011 Suomen on ollut sodanjälkeisen historian ajan yksi maailman menestyneimpiä maita. Meidän arvomaailmassa suuria arvoja ovat olleet työn kunnioittaminen, vastuullisuus, luotettavuus ja osaaminen. Niillä arvoilla kauppa on käynyt ja olemme nousseet maailman rikkaimpien maiden joukkoon. Vanhat menestyksen...
Suomalaiset ovat ihmeellistä kansaa. Nyt vallalla on taas joukkohysteria siitä, että lama tulee varmasti. Lama todellakin tulee, mikäli pyrimme olemaan hengittämättä ja leikimme kuollutta. Tuntuu, että kaikkialla viestinä on se, että kun olemme mahdollisimman hiljaa ja pysähdymme paikallemme, mörkö menee pois. Voin vakuuttaa, että sillä tavalla mörkö pysyy ja vahvistuu. Ensi vuoden...
Viime kaudella ajettiin väellä ja vängällä perintöveron poistamista. On aika hölmöä, että kerrallaan verotettua ja työllä hankittua omaisuutta verotetaan aina uudestaan. Perusteluna veron poistolle käytettiin myös yritysten sukupolvenvaihdosten helpottamista. Nyt uudessa hallitusohjelmassa mennään kerta heitolla toiseen suuntaan. Perintö- ja lahjaverolle lisätään uusi 16% porras yli...
Pirkanmaan mahdollisuuksia tutkimus- ja koulutuspuolella: ammatillisen koulutuksen uudelleenkohdennus, sektoritutkimuslaitoksia Pirkanmaalle, vaihtoehtomenetelmien keskusKoulutussektorin säästövaatimukset ovat jopa 280 miljoonaa euroa, joten helppoa ei tällä sektorilla tule olemaan. Aina pitää löytyä jotain valoa risukasaan. Hallitusohjelma lupaa ammatillisen koulutuksen kohdennuksen alueellisen...
Ennen vaaleja SDP huusi kurkku suorana, että energiaverojen kiristykset ovat asettaneet ihmiset täysin mahdottomaan asemaan. Huudettiin että katsokaa nyt, millaisia energialaskuja ihmiset saavat. Varmasti kysymys olikin aivan oikeutettu, koska energian hintaan tuli monelta taholta vahvoja nousupaineita (verot, raaka-aineiden hinnannousut jne). Nyt hallitusneuvotteluissa ja...
Olin viime perjantaina puhumassa ja keskustelemassa lämpökaivoyrittäjille Suomen energiapolitiikasta. Mainioita lämmitysmuotoja nämä lämpökaivot. Kuulemma yhden huoneistoneliön lämmityksen tarvitaan aina metri lämpökaivoa (eli 100 neliöiseen sata metriä syvä kaivo). Vuoden alusta lähtien hallitus onkin antanut 30 miljoonan rahasumman sitä varten, että talojen lämmitys muutetaan uusiutuvaan...
Harri Jaskari
Tampere
Kokoomus
kansanedustaja (kok.) Tampere, Pirkanmaa
www.harrijaskari.fi
Näytä koko profiili
Tietopakettiin tutustumalla pääset hetkessä mukaan yhteisöön.
Mitä ovat Puheenvuoro ja Vapaavuoro?